5.9.2011 Ernst Grönblom

Pankit – lähtökohtaisesti epävakaita

Sijoitusalalla maksettavat palkkionpalautukset
Renminbi-sijoitukset

Elokuussa uutisissa käsiteltiin päivittäin talousasioita, lähinnä negatiivispainotteisia. Niiden joukossa oli kaksi hyvinkin merkittävää uutista, jotka jäivät ilman niiden mielestämme ansaitsemaa huomiota. Ensimmäinen niistä oli Tilastokeskuksen 15.08 julkaisema tiedote jonka mukaan inflaatio on noussut neljään prosenttiin. Muutamaa lyhytkestoista piikkiä lukuun ottamatta inflaatio ei ole ollut näin korkea sitten 90-luvun alun. Toinen uutinen oli Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) tuoreen pääjohtajan Christine Lagarden antama vakava varoituskoskien eurooppalaisten pankkien kuntoa ja kykyä selvitä mahdollisesta uudesta finanssikriisistä.

Miksi nämä kaksi uutista ovat mielestämme erityisen kiinnostavia? Suomen talouselämä on aina ollut pankkikeskeinen ja suomalaisilla on aina ollut huomattava osa varallisuudestaan nimenomaan pankkitalletuksissa (Suomen Pankin tilaston mukaan kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta elokuun alussa oli reilut 80 miljardia euroa eli keskimäärin noin 15.000 euroa jokaista kansalaista kohti. Näille talletuksille maksettava korko oli keskimäärin hieman alle 1 %).

Pankkitalletukset mielletään perinteisesti melkein riskittömiksi, asiaa sen enempää ajattelematta. Edellinen finanssikriisi, joka huipentui syksyllä 2008 – kun teollistuneen maailman pankit huojuivat luhistumisen partaalla – osoitti tämän käsityksen virheelliseksi. Markkinoiden (tässä tapauksessa Suomen kansan) muisti on kuitenkin hämmästyttävän lyhyt.

Mikä eläin pankki oikeastaan on? Pankki- eli luottolaitostoiminta on perusteeltaan välitystoimintaa. Pääoma ei aina ole optimaalisesti jakautunut ajassa ja paikassa; joillakin tahoilla on pääomavaje (esim. ensiasuntoaan hankkiva nuori perhe) ja toisilla tahoilla on pääomaylijäämä (esim. varakas ja hyvätuloinen eläkeläinen, jolla on pienet kulut). Pankki toimii keräyspisteenä, johon ylijäämäpääoma voidaan keskittää (”pooling”) ja mistä se korvausta vastaan voidaan jakaa edelleen pääoma-alijäämästä kärsiville. Pankki siis yhdistää (”matching”) ne, joilla on pääomaylijäämä, sekä ne, joilla on pääoma-alijäämä ja toimii samalla välittäjänä (”clearing”). Korko on liiketaloudelliselta luonteeltaan korvaus, joka maksetaan vieraan (ts. jonkun toisen omistaman) pääoman käyttöoikeudesta. Korko on siis perusluonteeltaan vuokra. Pankki maksaa talletusten tekijöille korkoa ja toisaalta pankki perii lainanottajilta korkoa. Pankin liiketoimintamalli perustuu siihen, että se perii lainanottajilta korkeampaa korkoa, kuin se maksaa tallettajilleen. Erotuksesta syntyy tuloa pankille.

Pankkitoiminnassa on perustavaa laatua oleva epäsuhta, joka muodostuu siitä syystä, että tallettajille luvataan, että he voivat nostaa talletuksensa heti pyydettäessä, kun taas lainat myönnetään yleensä huomattavan pitkäksi aikaa (vuosiksi tai vuosikymmeniksi). Näin ollen pankeilla ei käytännössä ole koskaan kassassa edes murto-osaa siitä käteismäärästä, jonka ne ovat sopimustensa mukaisesti velvollisia maksamaan tallettajilleen heidän niin vaatiessa. Mikäli liian suuri osa tallettajista samanaikaisesti vaatii talletustensa välitöntä takaisinmaksua (ns. ”pankkipako”, eng. ”bank-run”) pankki ei pysty suoriutumaan sopimuksenmukaisista velvoitteistaan. Pankkipako johtaa yleensä kassakriisiin, mikä puolestaan usein johtaa konkurssiin. On tärkeä ymmärtää, että myös sinänsä vakavaraiset pankit voivat mennä konkurssiin pankkipaon seurauksena. Pankkitoiminnassa psykologiset seikat ovat ratkaisevassa roolissa. Kaikki pankkitoiminta rakentuu luottamukselle; jos asiakkaat luottavat siihen, että pankki on turvallinen, he jättävät rahansa pankkiin. Jos taas asiakkaat eivät luota pankkiin, vaan uskovat sen kaatuvan, nostavat he rahansa tileiltään ”varmuuden vuoksi”. Epäluottamus tiettyä pankkia kohtaan johtaa helposti ketjureaktioon: (1) tallettajat hermostuvat; (2) yhä suurempi osa tallettajista nostavat rahansa tililtä ”varmuuden vuoksi”; (3) tallettajien joukkopaosta muodostuu itseään ruokkiva noidankehä; (4) pankki kaatuu pankkipaon seurauksena. Yllämainitusta epäsuhdasta johtuen kaikki pankit ovat – pankkien sinnikkäistä vakuutteluista huolimatta – aina lähtökohtaisesti epävakaita ja korkean riskin omaavia yrityksiä. Tämä selittää esimerkiksi sen, miksi pankit brändin- ja imagonrakennuksessaan haluavat luoda mielikuvan vauraudesta, vakaudesta ja pysyvyydestä (toimimalla hienoissa konttoreissa ja käyttämällä logoissaan ja mainonnassaan esim. tammen kuvaa).

Jos pankin kaatuminen edustaa riskiä lyhyellä tähtäimellä, edustaa inflaatio pitkän ajan riskiä pankkitalletuksille.  Kun lasketaan tuottoa esimerkiksi pankkitalletukselle, pitäisi tehdä ero nimelliskoron sekä reaalikoron välille. Nimelliskorko on se korko, jonka asiakas ”paperilla” saa sijoittamalleen pääomalle. Reaalikorko sen sijaan ottaa huomioon inflaation, eli ostovoiman vähennyksen, eli se on nimelliskoron sekä inflaation erotus. Käytännön esimerkki valaisee asiaa: olettakaamme, että meillä on 100.000 euroa talletettuna pankkitilillä, joka maksaa korkoa 1 % p.a. Olettakaamme myös, että inflaatio on 4 % p.a. Tässä tapauksessa talletukselle maksettava reaalikorko on 1 % – 4 % = -3 % Tämä tarkoittaa siis, että vaikka vuoden kuluttua tiliotteessa lukeekin, että tilillä on 101.000 euroa (=100.000 + 1%), niin ostovoimalla mitattuna tilillä on jäljellä ainoastaan 97.000 euroa (=100.000 – 3 %). Pankkitilillä olevat rahat ovat siis yhdessä vuodessa menettäneet arvostaan 3.000 euroa ostovoimassa mitattuna. Inflaation rahan ostovoimaa tuhoava vaikutus on pitkässä juoksussa huomattava; yllämainituissa olosuhteissa (reaalikorko negatiivinen 3%) 100.000 euron talletus menettää puolet ostovoimastaan reilussa kahdessa vuosikymmenessä. Tuho on kuitenkin hiipivää, ja evoluutiopsykologisista seikoista johtuen ihmismieli ei ole hyvä reagoimaan asteittain tapahtuviin vaurioihin; jos talo on liekeissä riennämme heti sammutustöihin, mutta lahovauriot saavat sen sijaan rauhassa muhia vuosikausia – niihin kun aina voi puuttua ”sitten kun on aikaa”, eli käytännössä ei koskaan. Ihmisillä on näin ollen taipumus unohtaa tai aliarvioida inflaation vaikutus; ilmiö, jota Lordi Keynes kutsui ”raha-illuusioksi”.

Pankkitalletusten lisäksi pankeilla on toinenkin tapa saada asiakkaiden rahat taseeseensa lähes ilman korkoa. Pääomaturvatut sijoitustuotteet, kuten indeksilainat, ovat suoraa rahansiirtoa asiakkaan taskusta pankkien taseeseen. Näissä asiakas kantaa, toisin kuin sana pääomaturvattu antaa ymmärtää, pankin riskiä koko sijoituksellaan. Lisäksi nämä tuotteet eivät yleensä kanna minkäänlaista inflaatiosuojaa, eli vaikka nimellispääoma maksetaankin eräpäivänä takaisin (mikäli takauksen antanut pankki edelleen on pystyssä), on mitä todennäköisemmin inflaatio syönyt osan sijoituksen reaaliarvosta.

Haluamme lopuksi vielä muistuttaa, että meillä asiakasvarat ovat aina 100%:sti erillään yhtiömme taseesta, eli ”HCP riskiä” asiakas ei koskaan kanna.

Sijoitusalalla maksettavat palkkionpalautukset
Renminbi-sijoitukset
Tagged: , , , , , , , , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *