2.9.2020 Anette Tuomainen

Mitä teknoyhtiöiden pilkkominen tarkoittaisi sijoittajalle?

Verkkokaupan kasvun odotetaan jatkuvan koronan jälkeenkin
Työelämän murroksen megatrendiä salkkuun

Teknojättien eri liiketoimintojen jakamista osiin on käsitelty tänä vuonna Yhdysvaltojen kongressissa asti. Pilkkominen hajottaisi big techin monopoliasemia ja aukaisisi kilpailua, mutta mitä se merkitsisi sijoittajalle?

Teknologia-alan jättiyhtiöiden valta on Yhdysvalloissa varsinkin demokraattien mielestä kasvanut liian suureksi ja tulevat vaalit kiristävät tilannetta syynättyjen yhtiöiden näkökulmasta. Keskustelu kohdistuu erityisesti Appleen, Googleen, Amazoniin ja Facebookiin, joista jälkimmäiset kuuluvat HCP Focus -rahaston portfolioyrityksiin. Yhtiöiden toimitusjohtajat Tim Cook, Sundar Pichai, Jeff Bezos ja Mark Zuckerberg olivat USA:n kongressin kuultavina heinäkuussa. Teknologiavaltiaiden asema nähdään epäreiluna kilpailun kannalta, ja Yhdysvaltojen anti trust -lakipykälät eivät hyväksy monopoleja. Digitaalisten alustojen tapa käsitellä dataa mietityttää. Yhtiöille vaaditaan lisää säädöksiä ja etenkin demokraatit ajavat niiden pilkkomista.

Kevät osakemarkkinoilla oli erityisen menestyksekäs teknojäteille, kun kotona vietetty vapaa-aika, etätyö ja verkko-ostaminen yleistyivät lockdownin aikana. Senaatin kuulemisen jälkeen yhtiöt ovat tehneet ennätystulosta ja markkina-arvot ovat jatkaneet nousuaan kuin vallitsevasta tilanteesta ei olisi tietoakaan. HCP Focus -rahasto sijoittaa keskitetysti teknologiayhtiöihin, jotka ovat tiiviissä kytköksissä megatrendeihin ja joilla on kestävää, pitkän ajan kilpailuetua. Kuinka pilkkominen vaikuttaisi nykyiseen, käytännössä monopoliaseman kautta saatuun kilpailukykyyn? Arvopaperi haastatteli HCP Focus -rahaston salkunhoitajaa Pasi Haviaa tehdäkseen selkoa tilanteesta sijoittajille.

Monopoliasemasta luopuminen ja mureneva kilpailuetu

Yhtiöiden hajottaminen merkitsisi muun muassa synergiaetujen menettämistä.

Kilpailijat pystyisivät lähteä haastamaan ”Big Tech” yhtiöitä, kun jättien tuotteita ei olisi enää niputettu toisiinsa. Nyt yhtiöt pystyvät tuotteiden naittamisella toisiinsa saavuttamaan sellaisia hyötyjä, joiden kanssa on vaikea kilpailla. Facebookin ostaessa Instagramin ja WhatsAppin sai se omistukseensa kaikki niiden käyttäjät – myös sellaiset ikäryhmät, joille Facebook on out. Näin yhtiö on kyennyt kasvattamaan vallihautaa liiketoimintansa ympärillä, tehden kilpailusta entistä vaikeampaa.

Yritysostoin laajentuminen on tuonut yhtiöille myös valtavan määrän kilpailijoiden dataa. Eri liiketoiminnot pystyvät jakamaan tietoa käyttäjistä, palveluista ja heidän kiinnostuksista. Synergian häviämisen jälkeen jokainen liiketoiminto on enemmän omillaan. ”Toiset pystyisivät hyödyntämään jatkossa dataa enemmän, toiset vähemmän. Todennäköisesti yhtiöt avaisivat rajapintojaan muille, mikä edesauttaisi kilpailua ja innovointia. Aiemmin fuusiossa olleilla yhtiöllä ei olisi yhtä laajaa pääsyä toistensa tietoihin”, Havia tähdensi Arvopaperille.

”Yhdysvaltalaismedioissa pyöriteltyjä mahdollisia pilkkomisia ovat Applen App Store ja palvelut erilleen puhelimista ja muista laitteista, AWS eli pilvipalvelujätti Amazon Web Services erilleen Amazonista, YouTube (tai mainosbisneksen jonkinlainen paloittelu) erilleen Googlesta sekä Instagramin ja mahdollisesti WhatsAppin erottaminen Facebookista.” kertoo Arvopaperi.

Mahdollisuus poimia parhaat päältä

Yhtiöt tekevät luonnollisesti kaikkensa kamppaillakseen pilkkomista vastaan ja sijoittajalle tilanne on mutkikas. Pilkkomisesta syntyisi sijoittajille kuitenkin myös uusia mahdollisuuksia. Yksinkertaisempi liiketoiminta on helpompi ymmärtää ja analysoida, ja siihen sijoittaminen on yksinkertaisempaa. ”Facebookia ostanut saa Instagramia ja WhatsAppia, vaikkei niistä välittäisi. Jos yhtiöitä pilkotaan, avautuu sijoittajalle mahdollisuus olla mukana kapeammin valituissa kohteissa, sekä hankkiutua eroon niistä, joista ei välitä. Myös valinnanvara teknologiayhtiöiden joukossa kasvaa. Hyvä analysoija voi poimia parhaat päältä ja jättää loput muille.” Havia kertoo.

Jos yhtiöitä pilkotaan, avautuu sijoittajalle mahdollisuus olla mukana kapeammin valituissa kohteissa, sekä hankkiutua eroon niistä, joista ei välitä.

Pasi Havia, HCP Focus -rahaston salkunhoitaja

HCP Focus -rahaston salkunhoitotiimi aikoo analysoida mahdollisesti eriytyvät liiketoiminnot ja muokata salkkua tarpeen mukaan niin, että pitäydymme vain näkemyksemme mukaan parhaissa yhtiöissä. Yhdysvaltojen loppuvuoden poliittisen tilanteen käänteet tulevat mitä luultavimmin vaikuttamaan siihen, mitä jättiyhtiöille tapahtuu. Bidenin valinta tarkoittaisi todennäköisempää toteutumista skenaariolle, kun taas Trump ja republikaanit eivät ole ottaneet asiaan yhtä rajua kantaa. BBC:llä arvellaan, että minkään näköisiä toimia ei kuitenkaan saada aikaiseksi.

Sillä aikaa jäämme katsomaan, jatkavatko teknojätit pörssiraketteina syksyä kohden.

Varaa virtuaalitapaaminen Tee rahastomerkintä
Verkkokaupan kasvun odotetaan jatkuvan koronan jälkeenkin
Työelämän murroksen megatrendiä salkkuun

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *