Helsinki Capital Partnersin rahastojen osuudenhaltijoiden kokous pidettiin Kaapelitehtaan toimistollamme keskiviikkona 30.9.2020.
Osuudenhaltijoiden kokouksen aluksi Elias Koski esitteli yhtiökokouksessa käsitellyt Helsinki Capital Partnersin ja sen rahastojen tilinpäätökset ja toimintakertomukset. Rahastojen osuudenomistajien edustajaksi valittiin Christoffer Sundberg. Virallisen osion jälkeen kokous jatkui HCP:n salkunhoitotiimin markkinakatsauksin.
Länsimaiden talouskasvu Japanin tiellä – Suomen piilevä velka näkyvän velan moninkerta
Maailmantalouden ennustaminen on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta valistuneita näkemyksiä on mahdollista esittää väestörakenteen perusteella. HCP Black -rahaston salkunhoitaja Tommi Kemppaisen mukaan länsimaat joutuvat nyt painimaan saman ongelman kanssa, joka on piinannut Japania jo pitkään. Vanhenevasta väestöstä yhä pienempi osuus on työikäisiä, mikä johtaa väistämättä velkaantumiseen.
Pahimmillaan edessä voi olla vuosikymmeniä kestävä tuskien taival.
”Japanissa väestörakenne on vanhentunut jo 30 vuotta. Jos työllisten määrä ja tuottavuus eivät kasva, niin ainoa vaihtoehto on kuluttaa ja investoida velaksi.”
Monissa länsimaissa valtionvelan suhde vuotuiseen bruttokansantuotteeseen on ylittänyt sadan prosentin rajan – osassa Etelä-Euroopan valtioita jopa reilustikin – mutta piilevän velan suhteen tilanne on vielä monin verroin huolestuttavampi. Piilevä velka tarkoittaa sitä määrää velkaa, joka on otettava nykyisen palvelutason säilyttämiseksi tilanteessa, jossa työvoiman suhteellinen osuus väestöstä supistuu. Suomen osalta piilevä velka on moninkertainen suhteessa näkyvään velkaan.
Esityksensä lopuksi Tommi otti kantaa pörssien ennätyksellisiin arvostustasoihin, jotka ovat nousseet reilusti yli bruttokansantuotteen.
”S&P 500 -indeksin arvostus on saavuttanut pisteen, jossa pörssiosakkeiden vuosituotto-odotus seuraavan 12 vuoden aikana ei enää ole positiivinen – ellei sitten kansantaloudessa jokin ole muuttunut aivan perustavalla tavalla.”
Toimitusjohtaja ja HCP Black -rahaston salkunhoitaja Tommi Kemppainen
”Esimerkiksi S&P 500 -indeksin arvostus on saavuttanut pisteen, jossa pörssiosakkeiden vuosituotto-odotus seuraavan 12 vuoden aikana ei enää ole positiivinen – ellei sitten kansantaloudessa jokin ole muuttunut aivan perustavalla tavalla. Tämä on siis pörssien kuva isossa mittakaavassa. Yksittäisistä osakkeista voi toki saada isojakin tuottoja.”
Digiloikka ja stay at home -talous sataneet HCP Focuksen laariin
Videoyhteyden välityksellä kokoukseen osallistunut salkunhoitaja Pasi Havia esitteli omassa katsauksessaan markkinoiden kehitystä HCP Focus- ja HCP Quant-rahastojen näkökulmasta.
Koronavirus oli maailmantaloudelle se ennakoimaton musta joutsen, jonka tuloon kukaan ei osannut valmistautua. Pandemian taloutta moukaroivaa vaikutusta Pasi kuvaili niin ikään metaforisesti.
”Virus pyöri kuin norsu posliinikaupassa rikkoen paitsi markkinaa myös kaikkea muuta.”
Koronavirus iski sijoittajiin toden teolla maaliskuussa, ja sittemmin oikeastaan kaikki maailmantalouden tapahtumat ovat jollain tapaa liittyneet virukseen. Valtiot alkoivat eristäytyä, rajoja suljettiin ja työttömyysluvut suorastaan räjähtivät. Keskuspankit reagoivat tilanteeseen ja pelastivat markkinat elvyttävillä toimenpiteillään.
Yksi merkittävimmistä pandemian seurauksista on digitalisaation kiihtyminen.
”Koronavirus on aiheuttanut vuosikymmenen digiloikan ja synnyttänyt stay at home ‑talouden.”
HCP Focus- ja HCP Quant-rahastojen salkunhoitaja Pasi Havia
”Koronavirus on aiheuttanut vuosikymmenen digiloikan ja synnyttänyt stay at home ‑talouden, mikä on hyödyttänyt HCP Focus ‑rahastossa olevia alustayhtiöitä sekä digitaalisia palveluita tarjoavia yhtiöitä. Perinteinen teollisuus on sen sijaan ollut kärsijän roolissa, ja se on näkynyt HCP Quantin kehityksessä, vaikka rahasto onkin vertailuindeksiään edellä.”
HCP Focus- ja HCP Quant-rahastojen lähitulevaisuuden menestys riippuu muun muassa elvytyspolitiikasta, korkotasosta sekä mahdollisesta koronavirusrokotteesta.
”Jos keskuspankit pitävät korot alhaalla ja rahoitusta saatavilla, niin todennäköisiä hyötyjiä ovat jo valmiiksi kalliit teknologiaosakkeet, joita on HCP Focuksen salkussa. HCP Quantin yhtiöille suotuisaa olisi puolestaan tilanne, jossa markkinat korjaavat sellaisten teollisuuden alan yhtiöiden arvostuksia, jotka eivät ole päässeet mukaan tämän vuoden kurssinousuun. Tällaisia ovat esimerkiksi lentoyhtiöt sekä ei-välttämättömiä kuluttajatuotteita myyvät yhtiöt.”
Ota meihin yhteyttä Tee rahastomerkintäKirjoittajasta
Ville Punsar hoitaa Helsinki Capital Partnersin viestintää syksyllä 2020. Sijoitusalaa viestinnällisestä näkökulmasta tarkasteleva Ville innostui HCP:stä sen rahoitusalan valtavirrasta poikkeavan identiteetin ansiosta. Erityisen kiinnostavina hän näkee HCP:n urheilijoille räätälöimät sijoituspalvelut.