1.3.2021 Pasi Havia

Huya – Pelaaminen on digiajan kultaryntäys

HCP Focus sijoittunut erinomaisesti BarclayHedgen vertailussa 2020
HCP Focus - Keskitettyä hedelmien poimintaa

Pelaaminen on digiajan kultaryntäys

Pelaamisen suosio on kasvanut huimasti. Pian ensimmäisten tietokoneiden jälkeen syntyivät myös ensimmäiset tietokonepelit. Sen jälkeen kehitys on ollut päätä huimaavaa. Pelit ovat kehittyneet tökeröistä muutaman pikselin liikuttamisista ultrarealistisiksi kokemuksiksi, joissa ollaan reaaliaikaisessa vuorovaikutuksessa muiden pelaajien kanssa.

Jos ovat kehittyneet pelit, niin niin on myös koko kulttuuri pelien ja pelaamisen ympärillä. Ei ole kauaa siitä, kun monet vanhemmat pitivät nuorten pelaamista täytenä ajanhukkana. Ajan myötä pelaamisesta on kuitenkin tullut sosiaalisesti hyväksyttävämpää. Pelaaminen onkin nykyisin ihan kaikenikäisten juttu.

Samaan aikaan myös pelaaminen on ammattimaistunut. Taitavan pelaajan on nykyisin mahdollista ansaita uran aikana useita miljoonia euroja. Katsojaluvuissa e-urheilu on jo mennyt monen perinteisen urheilulajin ohi.

Pelaaminen ei ole katoamassa minnekään. Uskomme suosion kasvavan yhä entisestään. Nuori ikäpolvi pelaa aiempaa enemmän ja nykyisin pelaaminen kulkee mukana luonnollisena osana elämää, kun kasvamme vanhemmiksi. Nykynuoret pelaavat pelejä vielä vanhainkodissakin.

Alan kasvuluvut ovat huimat. Kasvavan suosion myötä pelialalla liikkuu myös yhä suurempia summia. Sijoittajan näkökulmasta tilanne muistuttaa hieman 1800-luvun kultaryntäystä. Peliyhtiö on sijoitusmielessä koostaan riippuen kuin yksi kullankaivaja tai lauma kullankaivajia. Tulevien pelien menestystä on etukäteen mahdotonta tietää. Aivan samoin kuin löytääkö kullankaivaja kultaa vai ei suunnatessaan Klondikeen.

Yksittäisen pelin jättimenestys on kuin kullankaivajan hakun iskeytyminen kultasuoneen (vrt. Rovion Angry Birds). Riski on korkea, mutta niin on myös mahdollinen menestys. Riskiä voi toki pienentää hankkimalla suurempaa peliyhtiötä, jonka tuottamien pelien määrä on isompi (esim. Nintendo, Tencent, Activision Blizzard) tai kourallisella erilaisia peliyhtiöitä.

Kultaryntäyksen suurimpia voittajia eivät kuitenkaan olleet kullankaivajat, vaikka tuurilla jotkut heistä hyvin pärjäsivätkin. Parhaimman tilin tekivät rautakauppiaat myydessä kultakuumeen vallanneille ihmisille vaskooleja, hakkuja, vasaroita ja nauloja.

HCP Focus-salkunhoitotiimissä olemme katsoneet alaa tästä näkökulmasta. Emme ole olleet niinkään kiinnostuneita yksittäisistä pelitaloista niiden hankalan ennustettavuuden vuoksi. Sen sijaan olemme haravoineet Klondiken rautakauppoja lävitse. Tällaiset yhtiöt pääsevät hyötymään laajemmin pelaamisen megatrendistä. Rautakaupoiksi katsomamme yhtiöt tarjoavat pelaamisen infrastruktuuria, laajasti käytettyjä pelimoottoreita, teknologiaa ja niin edelleen.

Tarkkaan harkittuamme päädyimme tekemään sijoituksen Kiinan johtavaan livepelistriimauksen yhtiöön, Huyaan.

 

Huya Inc

Huya syntyi vuonna 2014, kun YY.com irrotti Huyan siitä omaksi itsenäiseksi osaksi. New Yorkin pörssiin Huya listautui vuonna 2018. Huya on Kiinan johtava livevideopelistriimausalusta. Huyan alustan avulla striimaajat ja katsojat voivat olla yhteydessä keskenään lähetyksen aikana. Huyan tarjoama sisältö kattaa niin mobiili, PC kuin konsolipelitkin. Lisäksi alustalla on tarjolla myös muutama muu pelien ulkopuolista kategoriaa. Kaakkois-Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa Huyan palvelu kulkee Nimo TV nimellä. Alustan sisältö kattaa noin 4000 peliä.

Länsimaissa vastaava markkinajohtaja on Twitch. Amazon osti Twitchin 970 miljoonan dollarin hintaan vuonna 2014, kun sillä oli 55 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää (MAU – Monthly Active Users). Hinta tuntuu nykypäivänä erittäin halvalta. HCP Focuksessa on Amazonia, joten Huyan hankinnan jälkeen pelistriimauksen omistuksemme täydentyi kattamaan niin Kaakkois-Aasian, Kiinan, koko Amerikan, kuin muut länsimaat.

Huya tekee rahaa pääasiassa livestriimaustuloilla (Q3/2020 94.4% liikevaihdosta), joka muodostuu lähinnä maksavista käyttäjistä ja heidän käyttämistä rahamääristä palvelussa. Molemmat ovat olleet kasvussa. Viimeisen kolmen vuoden aikana sekä maksavien käyttäjien määrä kvartaalissa, että kuukausittaisten aktiivisten käyttäjien (MAU) määrä on tuplaantunut. Viimeisimmän raportoidun kvartaalin perusteella Huyan MAU oli 172.9 miljoonaa käyttäjää ja maksavien asiakkaiden määrä kvartaalissa 6 miljoonaa. Loput Huyan liikevaihdosta tulee mainonnasta.

Yhtiön liikevaihto on samassa ajassa lähes viisinkertaistunut 2.8 miljardiin juaniin (414.6 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria) kvartaalitasolla. Huyan liikevaihdon vuosikasvu oli sadan prosentin luokkaa vielä vuosina 2018 ja 2019, mutta on sen jälkeen hidastunut huomattavasti viimeisen raportoidun kvartaalin osalta ollen 24.3%.

Hidastunut kasvu ei sinänsä huolestuta, sillä lähtötaso on ollut alhainen ja samaan aikaan bruttomarginaali on kasvanut selvästi, ollen nyt 22%. Huya tekee kasvavalla käyttäjämäärällä yhä parempaa tulosta. Kiinan markkinakakkonen on DouYu, jonka bruttomarginaali on selvästi alhaisempi 14.5%. Ja mikäli Kiinan kilpailuviranomaiset ovat suosiollisia on Huyasta tulossa kohta kerta pamauksella suurempi, mikä mahdollistaisi marginaalien parantamisen helposti ylöspäin.

 

Voittaja vie kaiken – fuusiolla tai ilman

Viime vuoden lokakuussa Huya ilmoitti fuusiosta DouYun kanssa. Tencent on Huyan suurin omistaja. Tencent omistaa ison siivun myös DouYusta. Suunnitelmassa DouYu fuusioituu Huyaan ja lisäksi Tencent myy omistamansa Penguin eSports pelistriimausliiketoiminnan 500 miljoonan dollarin hintaan DouYulle. Penguin eSports on Kiinan markkinoiden neljänneksi suurin.

Kertauksena vielä. Huya on Kiinan markkinoiden #1, DouYu #2 ja Penguin eSports #4. Pelkästään Huyalla ja DouYulla on yhdessä 80% markkinaosuus. Uusi Huya ottaisi kerralla koko Kiinan markkinan haltuun.

Fuusiolla on täysi Tencentin tuki takana, joten siitä se ei jää kiinni. On paljon Kiinan kilpailuviranomaisista kiinni, pääseekö fuusio lopulta toteutumaan. Fuusion odotetaan saatavan loppuun vuoden ensimmäisen puoliskon aikana.

Fuusiosta tulevat synergiaedut on helppo nähdä. Huyan alusta skaalautuu helposti. Uusien käyttäjien lisääminen siihen ei ole ongelma. Uuden Huyan MAU olisi arviolta 400 miljoonan käyttäjän luokkaa. Luvussa on toki päällekkäisyyttä kaikkien kolmen eri palvelun kanssa. Suurempi käyttäjämäärä edesauttaisi mainosmyyntiä ja toisi skaalaetuja niin servereiden ja kaistan käytön suhteen, kuin myös maksujen välittämisessä striimaajille.

Tencent on maailman suurin videopelijulkaisija. Kiina on maailman suurin videopelien markkina. Pelaaminen on Aasiassa huippusuosittua jättäen länsimaat taakse. Fuusion myötä Tencentillä olisi erinomainen pääsy pelistriimaajiin ja katsojiin, jota he varmasti hyödyntäisivät promotakseen kilpailuturnauksia ja pelejä.

Kaikki tämä tehostaisi uuden Huyan toimintaa ja sataisi alimmalle riville. Uusi yhtiö olisi kooltaan noin 11 miljardin Yhdysvaltojen dollarin kokoinen mammutti. Huyan markkina-arvo on nyt 6.2 miljardia ja DouYun 4.6 miljardia dollaria. Uusi Huya olisi selvästi isompi, tehokkaampi, tuottavampi ja lähes ilman kilpailua. Huyan brändi vahvistuisi entisestään ja siitä tulisi de facto Kiinan videopelistriimausalusta. Luonnollinen monopoli, jolla olisi muskelia laajentua muualle Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan entisestään.

Fuusio ja siitä saatavat hyödyt kuulostavat hyvältä. Millään tavoin kirkossa kuulutettu asia ei ole. Selvää on, mikäli fuusio kariutuu, tulee Huyan osakekurssi ainakin lyhyellä aikavälillä alas. Vastaavasti, mikäli fuusio varmistuu, on nousuvaraa rutkasti. Näkemyksemme mukaan hoitamamme HCP Focus-rahaston on perusteltua kantaa riskiä fuusion epäonnistumisesta, sillä pidämme Huyasta numeroiden valossa pitkän aikavälin sijoituksena jo nykyisenään. Emme tee sijoituksia lyhytjänteisesti, vaan katsomme strategian mukaisesti kantavaa megatrendiä yli syklien. Huya on markkinaykkönen ilman fuusiotakin ja asemoitunut erinomaisesti kasvavalla alalla.

 

Videopelistriimaus on alustataloutta

Suurin osa HCP Focus-rahaston salkkuyhtiöistä on alustayhtiöitä. Edellinen hankintamme Fiverr, Shopify, Etsy, Match Group, Amazon, MercadoLibre ja niin edelleen. Ja nyt myös Huya uusimpana lisäyksenä.

Pidämme alustayhtiöistä. Niiden liiketoiminta skaalautuu erittäin hyvin. Arimatti Alhanko kuvaa Platformit jyräävät artikkelissa alustayhtiöiden etuja hyvin perinteiseen liiketoimintaan. Alustat yhdistävät niin loppukäyttäjät kuin yritykset, mikä mahdollistaa arvon vaihdon ilman välikäsiä ja suoran vuorovaikutuksen. Siinä missä vanha, lineaarinen liiketoiminta saa uuden asiakkaan myötä vain yhden kytköksen, saa alustayhtiön uusi asiakas kytköksen kaikkiin alustan käyttäjiin. Hyöty on niin alustayhtiölle, kuin asiakkaalle huomattava.

Huyan alustalla kytkös tapahtuu striimaajan ja katsojan välillä. Striimaaja voi olla yksittäinen henkilö tai striimi voi olla esimerkiksi peliturnaus selostuksineen, aivan kuten perinteisessä urheilussa. Striimaajat saavat osansa maksavista käyttäjistä ja mainostuloista. Suositut striimaajat ovat nykypäivän tähtiä, joiden tulot voivat liikkua miljoonissa. Kyseessä on siten jaettu hyöty, jossa laadukas sisältö houkuttelee katsojia ja Huya saa korvauksen kaiken mahdollistamisesta alustana.

Alex Moazed ja Nicholas L. Johnson arvioivat Modern Monopolies – How Online Platforms Rule the World by Controlling the Means of Connection kirjassa että parinkymmenen vuoden kuluttua puolet S&P 500-indeksin yhtiöiden tuloksesta tulee alustaliiketoiminnasta. Kuten on nähty, maailma siirtyy tähän suuntaan. Maailman suurin majoittaja ei omista yhtäkään hotellihuonetta (AirBnB), isoimmat kyytipalvelut takseja (Uber, Bolt, Lyft) tai ruokapalvelut ravintoloita (DoorDash, Uber Eats, Grubhub).

 

Summa summarum

Huya rastittaa HCP Focus-rahaston sijoitusprosessissa kaikki tarvittavat laatikot. Alla oleva ajava voima on pelaamisen ja sen kehittymisen myötä syntyneen e-urheilun ja videopelistriimauksen megatrendi, jonka suosion kasvun uskomme jatkuvan vielä pitkään.

Kyseessä on alustayhtiö, joka on oman alansa markkinajohtaja Kiinassa. Voittaja vie kaiken (”winner-takes-it-all”) filosofian mukaisesti voittaja vie markkinoista suhteettoman suuren osan. Huyalla on jo nyt leijonan osa markkinasta ja mikäli fuusio menee läpi, se haukkaa loputkin suuhunsa. Alustayhtiönä Huyalla on huomattavat verkostovaikutukset.

Yhtiö on kohtuullisesti arvostettu. Toki, koska kyseessä on kiinalainen yhtiö, ovat maltillisemmat arvostuskertoimet perustellut, mutta eteenpäin katsovan P/E:n ollessa kolmenkymmenen luokkaa Huyan kasvukertoimilla on yhtiö yksi edullisimmin arvostettuja HCP Focus-rahaston salkussa.

Pääasiallinen arvonmääritysmenetelmä, jota HCP Focuksessa käytämme, on EVA-metodologia. EVA:lla arvioituna sekä Huyan laatu, että arvostus ovat erittäin houkuttelevalla tasolla.

Terveisin,
Pasi Havia
HCP Focus-salkunhoitaja

HCP:n rahastot ovat nyt auki merkinnöille merkintäpäivään 31.3.2021 asti. Varaa aika virtuaalitapaamiseen tai tee rahastosijoitus nappia painamalla.

Varaa virtuaalitapaaminen Tee rahastomerkintä
HCP Focus sijoittunut erinomaisesti BarclayHedgen vertailussa 2020
HCP Focus - Keskitettyä hedelmien poimintaa
Tagged: , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *