
Kun kuulin HCP:n järjestävän analyysikilpailun yhdessä yliopistomme sijoituskerhon kanssa, kiinnostuin siitä välittömästi. Olin aiemmin tehnyt jonkin verran pienimuotoista ja melko karkeaa analyysiä omien sijoituspäätösten tueksi. Lisäksi olin jo useamman vuoden seurannut aktiivisesti markkinoita, ollut erityisesti osakkeista kiinnostunut sekä lukenut ja kuunnellut Inderesin analyysejä. Laajamittaisesta analyysistä minulla ei kuitenkaan ollut omaa kokemusta ja ajattelin kilpailun tason olevan niin korkea, ettei ehkä itse kannattaisi osallistua. Päätin kuitenkin uskaltautua osallistumaan, sillä ajattelin analyysin opettavan itselle paljon.
Päätin ensiksi screenata markkinaa ja pyrkiä löytämään yli- tai aliarvostettuja yrityksiä, joista voisin analyysini toteuttaa. Valinta osoittautuikin yllättävän haastavaksi, joten päätin sen sijaan valita itselleni tutun yrityksen, Tokmannin, jonka arvostuksesta olin markkinan kanssa hieman eri mieltä. Aloin tarkemmin tutustumaan Tokmannin liiketoimintaan, sen kannattavuuteen, toimialan trendeihin ja tulevaisuuden näkymiin. Oli erityisen mielenkiintoista huomata, kuinka paljon liikkuvia osia yrityksen analysoinnissa onkaan ja kuinka sekä mikro- että makrotaloudelliset tekijät vaikuttavat yritykseen ja sen toimialaan. Erityisesti ennusteiden laatiminen useita eri muuttujia pohtimalla tuntui erityisen mielekkäältä, vaikkakin hieman haastavalta. Erityisesti arvonmäärityksessä huomasin DCF-mallin herkkyyden pienille muutoksille esim. tuottovaatimuksen ja terminaalikasvun suhteen. Loppujen lopuksi opin osakeanalyysin teosta niin paljon, että pelkästään tämä kokemus oli erityisen positiivinen oppimiskokemus. Toki analyysikilpailun voitto tuntui mahtavalta, mutta jo pelkästä oppimiskokemuksesta voin suositella kilpailuun osallistumista.
Lisäksi kilpailun jälkeen sain toteuttaa osakeanalyysin HCP Black-rahaston potentiaaliselle kohteelle, jossa syvensin osaamistani kassavirtojen mallintamisesta, kilpailijavertailusta, syy-seuraus-suhteiden pohdinnasta sekä erilaisten tulevaisuuden skenaarioiden hahmottelemisesta. Tämän lisäksi Tokmannin analyysi tuotti muutakin hedelmää, sillä sen avulla sain työpaikan helsinkiläisestä finanssialan ohjelmistoteknologiaa valmistavasta yrityksestä. Kyseinen työsuhde jäi kuitenkin vain vajaan 4 kk mittaiseksi, kun huhtikuussa sain paikan Ålandsbankenin rahastoyhtiön puolelta. Olen siitä lähtien toiminut analyytikkona Ålandsbankenin AIF-tiimissä osana salkunhoitotiimiämme. Oppimiskäyrä on ollut jyrkkä ja työtehtävät äärimmäisen mielenkiintoisia.
On hämmästyttävää huomata, kuinka alle vuosi sitten epäröin kilpailuun osallistumista, ja nyt olen useiden sattumien ja tapahtumien kautta tässä, työssä, josta unelmoin ennen yliopiston alkua. Ehkä hieman poukkoilevasta tarinastani halusin kuitenkin sen sanoa, että jos mietitkään osallistumista arvopaperianalyysikilpailuun, tee itsellesi palvelus ja OSALLISTU! Jos sijoitusala ja analyyttiset tehtävät kiinnostavat, ei osallistumisessa ainakaan mitään menetä. Päinvastoin, opit vähintäänkin paljon tai parhaimmassa tapauksessa saat analyysisi avulla työpaikan.
Uskokaa itseenne ja tehkää hyvät analyysit. Kyllä me opiskelijat osataan!
Terveisin,
Tuomas Eskola