Pasi Havia

Hoitamani HCP Quant eroaa muusta Suomen rahastotarjonnasta yhtä paljon kuin allekirjoittanut muiden rahastojen sijoitustoiminnasta vastaavista kollegoista. Minulla on pitkät juuret tietokoneiden kanssa näpräämisestä, ja tunnustan olevani täysiverinen nörtti. Aloitin ohjelmoinnin ala-asteikäisenä Commodore 64:llä Basic-ohjelmointikielellä jatkaen siitä konekieleen. Kun muut ikäiseni leikkivät kymmentä tikkua laudalla, pyrin samaan aikaan rikkomaan insinöörien asettamia rajoja siitä, mitä tietokoneella pystyi tekemään. Yön pimeinä tunteina syntyi demoja, joilla me nörtit kilpailimme keskenämme demoskenessä siitä, kuka pystyi taivuttamaan tietokoneen rajoja parhaiten.
Harrastuksestani kehkeytyi aikaa myöten myös ura IT-alalla. Ennen siirtymistäni Helsinki Capital Partnersille salkunhoitajaksi työskentelin niin isoissa kuin
pienissäkin organisaatioissa. Työt ovat kattaneet niin perinteisen ohjelmistokehityksen, ohjelmistoarkkitehtuurin kuin teknologiajohtajankin tehtäviä.
Aiemmin kirjoitin yhtä Suomen suosituimmista sijoitusblogeista. Vuosina 2011 ja 2014 medianäkyvyyden kansainvälinen asiantuntija Cision rankkasi blogini ”Kohti taloudellista riippumattomuutta” Suomen toiseksi suosituimmaksi talousblogiksi. Keväällä 2014 julkaistussa esikoistietokirjassani ”Erilainen ote omaan talouteen – Vapaus, onni ja hyvä elämä” käsittelen mm. rahan ja onnen välistä suhdetta sekä sitä, millaista roolia raha ja kuluttaminen näyttelevät ihmisten elämässä. Kirja tarjoaa myös rakennuspalikat oman taloudellisen tilanteen parantamiseksi erilaisin säästämisen ja sijoittamisen keinoin.
HCP Quant -rahaston käyttämä sijoitusstrategia yhdistää tietokoneiden avulla hyödynnettävää mallintamista rahoitusteorioihin. Minulle on luontaista muodostaa kompleksisista ja kaoottisilta näyttävistä asioista hyödynnettävä kokonaiskuva. Vahvuuteni sijoittamisessa on todennäköisyyksien ymmärtäminen sekä kurinalainen systemaattisuus. Sijoittamisessa mikään asia ei ole varmaa, mutta tietyt tapahtumat ovat todennäköisempiä kuin toiset. HCP Quant -sijoitusstrategiassa ylläpidän portfoliota, jolle on ominaista altistuminen muita todennäköisemmin erilaisille positiivisille tapahtumille tulevaisuudessa.
Sijoitusstrategian muodostamiseksi tein töitä useita vuosia. Tutkin useita erilaisia markkina-anomalioita ja sijoitusmenetelmiä – niiden hyviä ja huonoja puolia. Lukuisten rahoitustieteellisten artikkeleiden läpi kahlaamisen sekä erilaisten sijoitusstrategioiden mallintamisen ja tutkimisen perusteella synnytin HCP Quantin käyttämän strategian. Vaikka historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta kehityksestä, HCP Quantin käyttämä sijoitusstrategia on toiminut äärimmäisen hyvin koko sen ajan, kun olen sitä myös omilla rahoillani käyttänyt. Toteutunut tuotto 4.10.2010 lähtien on kulujen jälkeen ollut +186 % (tilanne vuoden 2016 lopussa). Teen jatkuvasti töitä parantaakseni strategiaa lisää. Se, että sijoittamisessa on aina uutta opittavaa, on minulle yksi intohimoa ylläpitävä voima.
Sijoitusstrategiani hyödyntää perinteistä arvosijoittamista ja pienyhtiöanomaliaa, mutta tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Käytän niin sanottuja kvantitatiivisia menetelmiä, joiden avulla sijoitukset löytävät salkkuun vasta sitten, kun ne täyttävät tiukat, useisiin eri numeerisiin perusteisiin pohjautuvat kriteerit. Huomioitavia asioita ovat esimerkiksi yhtiön pitkäaikaisen velan kehittyminen ja tuloksentekokyky.
HCP Quantin sijoitusstrategia soveltuu parhaiten sellaisille henkilöille, jotka pystyvät kantamaan osakeriskiä. Ymmärrys arvosijoittamisesta ja siitä, että myös markkinoita paremmin toimiviin sijoitusstrategioihin kuuluu alituoton kausia, on suotavaa.
– Pasi Havia