Favela Funk Finlandia käynnistyi, kun musiikkituottaja Flam eli Tommi Suoknuuti sai kutsun Rio de Janeiroon. Kutsun esittäjä oli muusikko ja aktivisti Marcelo Yuka. Tarkoitus oli tehdä musiikkia ja pitää työpajoja favelojen nuorille. Sävel oli alusta asti selvä. ”Kun menee favelaan, sinne on annettava enemmän kuin sieltä saa mukaansa.”
Teksti: Miika Koskela
Kuvat: Favela Funk Finlandia
LAPSESTA SAAKKA Brasiliassa reissannut Tommi Suoknuuti innostui heti ajatuksesta suomalais-brasilialaisesta kulttuurivaihdosta. Marcelo Yuka oli monestakin syystä juuri oikea kontakti projektiin. Miehet tutustuivat netissä ja saivat äkkiä huomata, että samojen lempiartistien lisäksi he jakavat ajatuksen musiikista ihmisiä yhdistävänä voimana.
Yuka oli noussut kaikkien riolaisten tietoisuuteen jo 90-luvulla hip hop -yhtye O Rappan rumpalina ja biisien sanoittajana. Rumpalinura jäi kuitenkin lyhyeksi, kun taiteilijaa ammuttiin yhdeksän kertaa hänen kotinsa edustalla. Yuka halvaantui vyötäröstä alaspäin ja istui lopun ikänsä pyörätuolissa.
Vaikka hän ei enää kyennyt soittamaan rumpuja, Yuka jatkoi muusikonuraansa tuottajana, säveltäjänä ja sanoittajana. Riolaiset tunsivat hänet 2000-luvulla myös aktivistina, joka taisteli väsymättä favelojen ihmisten puolesta eriarvoisuuden repimässä kaupungissa. Vuonna 2012 hän oli jopa ehdolla Rion pormestariksi ja 2014 hän sai Grammy-ehdokkuuden parhaasta latinalaisen kappaleesta.

Yuka uskoi, että musiikki voi muuttaa köyhien nuorten elämän. Siksi hän halusi viedä myös suomalaiset muusikot syvälle köyhimpiin faveloihin.
SUOKNUUTI oli jo tarttunut Yukan kutsuun. Koska tarkoitus oli nauhoittaa matkalla uusia biisejä, hän pyysi mukaansa myös joukon muusikkoystäviään. Rap-artistit Paleface ja Gracias sekä näyttelijä Joonas Saartamo suostuivat heti.
Pian syntyi ajatus myös koko matkan taltioinnista, ja joukkoon liittyi myös Balansia Films ja Kameron -videotuotantoyhtiöt. Reissuun lähdettiin kesällä 2015. Terjo Aaltosen ohjaama ja Jenni Jaurin tuottama elokuva sai ensi-iltansa Docpoint-festivaalilla tammikuussa 2017.
RIOSSA aikataulu oli tiukka. Vajaassa viikossa piti vetää useampi keikka, tehdä biisejä ja järjestää työpajoja.
Ensimmäinen työpaja järjestettiin aivan Rion esikaupunkialueiden laitamilla Valdariosassa. Keskelle peltoja oli rakennettu noin 1500 asuntoa, ja ne oli arvottu eri puolilta kaupunkia tuleville kodittomille perheille. Koko alueella ei ollut mitään infrastruktuuria, saati kulttuuripalveluita. Asukkaita palveli yksi ainoa kioski, jossa myytiin limua, suklaapatukoita ja röökiä kappaleittain.
Melkein 50 lasta ja nuorta kokoontui kerrostalon pieneen kerhohuoneeseen, jonka seinästä sai virtaa läppärille ja matkakaiuttimelle. Alkoi rapmusiikin improvisaatiotyöpaja, ainoana yhteisenä kielenä rytmi.
”Kulttuurista riippumatta työpajat ovat aina melko samanlaisia. Nuoret ovat aluksi arkoja, mutta tarvitsevat vain vähän rohkaisua itseilmaisuun. Hetken kuluttua meidän tehtäväksi jää vain opastaminen tekniikan kanssa ja nauhoittaminen”, Suoknuuti kertoo.
Työpajaan osallistui myös nuori, vähän ujo mutta lahjakas rastatukkainen riimittelijä Marcelo Italo. Italo soitti ensimmäisen DJ-keikkansa jo seisemänvuotiaana, ja intohimo musiikkiin ei jäänyt Suomi-porukaltakaan huomaamatta.
Kun Favela Funk Finlandia -dokumenttia leikattiin, Suoknuuti halusi ääniraidalle mukaan aitoja faveloiden soundeja. Italo eli Dree Beatmaker oli työpajan jälkeen alkanut tuottaa omaa musiikkia, ja hänen biisejä ostettiin myös dokkariin.
Matkalla tehtiin tietysti myös uutta musiikkia. Marcelo Yuka antoi kotistudionsa porukan käyttöön. Paleface, Gracias ja Jonde tekivät yhteisen bailefunk biisin, jossa fiittasi myös studion assistentti Paolo Cesar Goivaes eli P.C.


FAVELA FUNK FINLANDIA -kulttuurivaihto ei päättynyt yhteen Brasilian matkaan. Suoknuutin visio oli alun pitäenkin tehdä vaihdosta jotain pysyvää ja vastavuoroista.
Kesällä 2018 Rion työpajojen tähdet Dree ja P.C. matkustivat Suomeen. Nyt he pitivät vuorostaan DJ- ja raptyöpajoja suomalaisille nuorille.
P.C.:n ja Dreen kaltaiset esikuvat ovat Favelan nuorille ja myös suomalaisille nuorille esimerkkejä siitä, että kovalla työllä ja intohimolla kuka tahansa voi päästä elämässä pitkälle.
VUOSI 2019 alkoi kaikille brassifunkin ystäville suru-uutisella. Tammikuun 18. päivä favelojen ääni, Marcolo Yuka kuoli pitkäaikaiseen sairauteen vain 53-vuotiaana. Hänen perintönsä elää Rio de Janeiron nuorissa, jotka ovat löytäneet elämälleen suunnan musiikista.´
Ja niin elää myös suomalais-brasilialainen kulttuurivaihto. Dree tulee jälleen keikkailemaan Suomeen ensi kesänä, ja hän suunnittelee myös tekevänsä uusia biisejä helsinkiläisartistien Cledoksen ja Hassan Maikalin kanssa. Myös Suoknuuti tekee Dreen kanssa yhdessä musiikkia ja aikoo matkustaa Rioon taas syksyllä.
Aika näyttää saako Favela Funk Finlandia -dokkari vielä joskus jatko-osan.
