Aurinkoisen hellekesän jälkeen loppuvuosi 2018 on merkinnyt Helsingissä intensiivistä ja tapahtumarikasta aikaa. Taiteen, kulttuurin ja startup-kentän kansainvälinen syke on näkynyt vahvasti myös Kaapelitehtaalla.
Teksti: Sam Inkinen
Helsingin Salmisaaressa sijaitseva Kaapeli(tehdas) on elävä esimerkki siitä, kuinka vanhaan tehdasmiljööseen on onnistuttu puhaltamaan uudenlainen muoto, draivi ja henki. Kaapeli on myös konkreettinen, maailman mitassakin kiinnostava esimerkki siitä, miten taide- ja kulttuurielämä, luovat toimialat (creative industries), liike-elämä ja suuretkin tapahtumat voivat kohdata hedelmällisellä ja dynaamisella tavalla.
Otetaan pari esimerkkiä. Toukokuun 2018 lopussa Kaapelilla järjestettiin kansainvälinen Arctic15-tapahtuma, jossa esiteltiin muun muassa tekoälyyn, VR- ja AR-teknologiaan sekä lohkoketjumalliin (blockchain) liittyvää sosioteknistä kehitystä. Viime lokakuussa puolestaan järjestettiin LIFT-tapahtuma, jonka sloganina ja fokuksena oli ”New Dimensions of Media, Arts & Culture”.
Kaapeli sijaitsee aitiopaikalla ydinkeskustan tuntumassa, kauniin meren äärellä ja sopivasti aivan uutta Helsinkiä edustavan Jätkäsaaren vieressä. Ei ihme, että paikan valinta on saanut osakseen kiitosta niin koti- kuin ulkomaisilta vierailta.
Helsinki Capital Partnersin (HCP) toimisto on sijainnut vuodesta 2008 lähtien Kaapelin D-rapun 5. kerroksessa. Tämä on niin HCP:n imagon kuin käytännön toiminnan kannalta rohkea ja näkemyksellinen linjaus. Finanssialan toimijat ovat perinteisesti sijoittuneet Helsingin business-ytimeen eli Aleksanterinkadulle (jota on toisinaan kutsuttu ”Suomen Wall Streetiksi”) tai sen läheisyyteen.
HCP:n käytävänaapureina Kaapelilla on muun muassa Suomen eturivin kuvataiteilijoita. Helsinki Capital Partnersin dynaaminen ”kulttuuriosasto” eli #HCPSPIRIT oli mukana yhteistyökumppanina viime syksyn LIFTissä sekä monissa muissakin vuoden 2018 tapahtumissa ja taideprojekteissa. Saatu palaute on ollut innostunutta ja rohkaisevaa. Myönteistä huomiota on herättänyt se, miten vahvasti ja ennakkoluulottomasti HCP:n kaltainen finanssialan toimija (asset management company, AMC) on panostanut yhteistyöhön taiteen ja kulttuurisektorin kanssa.
Helsinki 2018: taidetta, kulttuuria, startup-pöhinää…
HCP:n dynaaminen ja näkemyksellinen tiimi on hakenut #HCPSPIRIT-toiminnan ja -tunnuksen kautta aktiivista vuorovaikutusta kulttuuriin, yhteiskuntaan sekä filosofisempaankin aikalaisajatteluun. Esimerkiksi lokakuun LIFTissä esiinnyttiin paneelikeskustelussa otsikolla ”#HCPSPIRIT – Connecting Business, Arts, and Creative Tribes”.
Mielenkiintoista ”luovaa pöhinää” on ollut viime vuosina havaittavissa eri puolilla maailmaa etenkin startup-skenen ympärillä. Näin myös ja erityisesti Helsingissä! Loppuvuoden ohittamattomiin kalenterimerkintöihin kuuluu nykyisin Messukeskuksessa (aikaisemmin Kaapelilla) järjestettävä massiivinen Slush-tapahtuma, jota on kuvattu muun muassa sanoilla ”the world’s leading startup event”.
Jokavuotinen, maailman suurimpiin teknologiatapahtumiin kuuluva Slush tuo startup- ja kasvuyrityskentän innostuneet, aktiiviset ja visionääriset yrittäjät, sijoittajat, asiantuntijat, ammattilaiset ja mediaväen Helsinkiin. Massiiviseksi kasvanut teknologia- ja kasvuyritystapahtuma on viime vuosien aikana levittänyt uuden ajan startup-asennetta ja -sanomaa myös ulkomaille – esimerkiksi Tokioon, Kiinaan ja Singaporeen.
Slushin säteilyvaikutus joulukuun 2018 alussa tuntuu myös Kaapelilla. Slushin aikaan HCP:n ajatus on saunottaa eri puolilta maailmaa saapuvia mielipidevaikuttajia ja esitellä samalla niin Kaapelin ”bauhausmaista” toimintaa ja konseptia kuin yleisemmin Helsingin luovia vahvuuksia, kulttuurielämää ja startup-sykettä.
#HCPSPIRIT on ollut aktiivinen toimija ja väriläikkä niin fyysisessä maailmassa (offline) kuin digitaalisen verkkomaailman (online) puolella. Hashtag #HCPSPIRIT nähdään varmasti jatkossakin monissa mielenkiintoisissa ja yllättävissä yhteyksissä – sekä Internetin verkkosivuilla ja online-foorumeilla että eri puolilla planeettaa fyysisissä ja lihallisissa ”oikean maailman” (real world) tilanteissa ja tapahtumissa.
Hashtag eli ”metadata tag” on nykyajan ja digitaalisen kulttuurin tärkeä symboli. Hashtag-ilmiö on myös esimerkki siitä, kuinka globaalissa ja hyperkytkeytyneessä verkkomaailmassa hyvinkin erilaisia ihmisiä, ryhmiä, tapahtumia ja tunnelmakuvauksia voidaan yhdistää tehokkaasti ja luovasti saman tunnuksen kautta toisiinsa.
Uusi ”Helsingin henki”
Millainen on ”Helsingin henki” Herran vuonna 2018? Uusien kaupunkialueiden (Kalasatama, Jätkäsaari…) ja massiivisten rakennusprojektien lisäksi se on ihmisten, yhteisöjen, alakulttuurien, tapahtumien ja aikalaiskohtaamisten värikylläinen cocktail. Taide, bisnes, design, uusi teknologia ja luova startup-kulttuuri kohtaavat konkreettisesti toisensa varsinkin juuri erilaisten isompien ja pienempien tapahtumien merkeissä.
Otetaan muutama esimerkki. Elo–syyskuussa järjestetty Helsingin juhlaviikot (Helsinki Festival) on vakiintunut osaksi loppukesän kulttuuriohjelmaa. Tapahtuma juhli vuonna 2018 50-vuotista taivaltaan. Niin ikään jokavuotinen Helsinki Design Week kokosi puolestaan muotoilualan vaikuttajat, harrastajat ja kuluttajat yhteen. Yritysmaailman intressien ja verkottumisen kannalta merkittävä tapahtuma oli syyskuussa järjestetty Nordic Business Forum, jonka puitteissa USA:n ex-presidentti Barack Obama saapui runsaasti huomiota osakseen saaneelle puhujamatkalle Helsinkiin.
Lokakuun 2018 luovia helmiä edusti näkemyksellinen ja laadukkaasti boheemi The Superwood Festival, joka järjestettiin Vuosaaressa sijaitsevassa Hotel Rantapuistossa. Rantapuisto on paitsi historiallis-esteettinen kokonaisteos myös yksi konkreettinen esimerkki Helsingin ja maailman muutoksesta: entinen pankin (SYP) koulutuskeskus eli Unitas-opisto on kuin aikakone 1960-luvun arkkitehtuuriin ja esteettiseen tyyliin (upean rakennuskompleksin arkkitehteinä Ragnar ja Martta Ypyä).
Hotel Rantapuisto on myös erinomainen esimerkki luonnon ja urbaanin kulttuurin elegantista kohtaamisesta. Suomenlahden kaunis merimaisema ja ranta, viisautta henkivät havupuut sekä laadukas arkkitehtuuri kohtaavat tällaisissa paikoissa harmonisella tavalla toisensa. #HCPSPIRIT oli vahvasti mukana myös Superwood-tapahtumassa sisältötuottajana ja yhteistyökumppanina.
Aikakoneella Kekkosen Suomeen…
Tätä nykyä Suomi ja varsinkin sen pääkaupunkiseutu ovat monellakin tavalla dynaamisia ja ”kuumia pisteitä” maailmankartalla? Näin ei kuitenkaan ole aina ollut tilanne. Pieni kertaus ja aikakonematka onkin nyt paikallaan.
Kuulun vuonna 1970 syntyneenä siihen suomalaiseen sukupolveen, joka kyllä leikki käpylehmillä ja kasvoi presidentti Kekkosen Suomessa, mutta siirtyi nopeasti mikrotietokoneen, tietoverkkojen, mobiiliviestimien ja hypertekstin maailmaan. Nämä teknologiset innovaatiot ovat olennaisesti vaikuttaneet paitsi henkilöhistoriaani myös yleisempään sukupolvikokemukseen.
Moni muukin asia kuin sosiotekninen murros on ollut viime vuosikymmenten aikana merkittävää, yllättävää ja hämmentävää. Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995 – ja sen jälkeen moni asia on ollut konkreettisesti toisin. Suomi ja pääkaupunkiseutu ovat muuttuneet vajaan neljännesvuosisadan aikana niin määrällisessä kuin laadullisessa mielessä paljon.
Nuorempien aikalaisten voi olla vaikea ymmärtää, että vielä muutama vuosikymmen sitten (aikana ennen Internetiä ja mobiiliviestimiä) televiestintä perustui tarralapuilla jätettyihin soittopyyntöihin, vastaajaviesteihin, yhden neliön kokoisiin puhelinkoppeihin sekä telefaxin tapaisiin, nykynäkökulmasta kovin kömpelöihin telekommunikaatiolaitteisiin.
Vaikea on myös ymmärtää, ettei Euroopan pohjoista kolkkaa – Suomea – useinkaan näkynyt keskieurooppalaisten sanomalehtien tai tv-lähetysten sääkartoissa. Vauraasta ja paremmin verkottuneesta naapurimaa Ruotsistakin oli usein mukana vain sen eteläkärki.
Nykynäkökulmasta Suomi oli vielä 1970–80-luvuilla kummallinen ja homogeeninen maa. Sinivalkoisesta ihmeestämme saattoi kyllä olla monestakin syystä ylpeä (talvisota, arkkitehtuuri, urheilusaavutukset, klassinen musiikki…). Toisaalta ei ollut ihme, että ensimmäinen ulkomaan matka Keski- ja Etelä-Eurooppaan tuntui kuin vieraalta planeetalta.
Suomi Euroopan kartalle
Entäpä Suomen imago ulkomailla? Koulukirjoissa ja sanomalehtien artikkeleissa jaksettiin kyllä muistuttaa Helsingissä vuonna 1975 järjestetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin eli ETYK-huippukokouksen sekä siellä syntyneen ”Helsingin hengen” merkityksestä.
ETYK-kokoukseen osallistuikin kyllä koko maailman poliittinen eliitti. Tosiasiassa Suomi oli silti perifeerinen ja kysymysmerkkejä herättävä maa, jota harva tunsi ulkomailla paremmin – saatikka että olisi koskaan käynyt tämän kartalla pohjoisessa ja idässä sijaitsevan maan kamaralla. Elokuvat levittivät sellaista Suomi-kuvaa, joka ei aina tehnyt oikeutta todellisuudelle.
Suuren maailman sivistyskeskukset olivat henkisesti ja fyysisesti kaukana. Jos halusi tietoaarteiden, laatukontaktien tai Suuren Maailman mahdollisuuksien äärelle, oli meillä Hyperborean kansalaisilla syytä liikuttaa luitamme muualle – siitä huolimatta, että matkustaminen oli nykyaikaan verrattuna kalliimpaa ja vaikeampaa.
Ruotsissa toki käytiin (lähinnä laivalla), mutta kuvaavaa on, että noihin aikoihin muusta Euroopasta puhuttiin kuin kaukana sijaitsevana ulkomaana, johon Suomi ei mukamas oikein kuulunut (tai kuului ehkä maantieteen mutta ei yhteiskunnallisen tai kulttuurisen arkensa kannalta). Kansallisvaltion rajat olivat ainakin henkisesti tiukat ja tunnelma Suomessa usein kuin meren ympäröimällä saarella. Ulkomailla koettiin vapauden tuulet. Matka ulkomaille Pariisiin, Hampuriin tai Andalusiaan tuntuikin usein Isolta Projektilta.
Vuosi 1989: Berliinin muuri murtuu
Berliinin muuri murtui yllättäen ja dramaattisesti marraskuussa 1989. Tapahtumaa seurasi pian paitsi Itä-Saksan myös muun sosialistisen itäblokin luhistuminen omaan mahdottomuuteensa. Suomen valtion ja kansantalouden näkökulmasta perinteisesti tärkeät bilateraalikauppa itänaapuriimme sekä juhlapuheissa vakaalla ja vakavalla äänenpainolla mainittu YYA-sopimus alkoivat siirtyä historian lehdille. Baltian alueesta puhuttiin taas muutenkin kuin meteorologisena käsitteenä.
Mediakanavat, tiedonvälitys ja viihdetarjonta moninaistuivat satelliittien, Music TV:n, audiovisuaalisen mediakulttuurin sekä edelläkävijäpiireissä jo 1990-luvun alussa tietoverkkojen kautta. Myös uusi kaupunkikulttuuri eli ”city-kulttuuri” alkoi syntyä ja kehittyä: paikallisradiot, kaupunkilehdet, kahvilat, erikoiskahvit, ravintolat, baarit, cocktailit, populaarimusiikki, ulkomailta saapuvat muotivirtaukset ja uudet urbaanit tyylit. Ilmassa oli uudenlaista vapautumista ja jopa hedonismia 1920-luvun malliin. Ei ihme, että konsumerismi ja kulutuskulttuuri muodostuivat tuon ajan sosiologisiksi avainsanoiksi.
Alettiin yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti mielenkiintoista siirtymäaikaa, johon kuuluivat myös mikrotietokoneiden ja matkapuhelimien tapaiset uudet asiat ja ilmiöt. Internet, multimedia, hyperteksti, ”romput”, DVD-levyt sekä ensimmäiset jokapojan ja -tytön matkapuhelimet eli ”kännykät” alkoivat yleistyä tsunamin voimalla. Myös talouden ilmapiiri muuttui, kun 1990-luvun alun vaikea lama muuttui yleisen ajan hengen (Zeitgeist) kannalta innovatiiviseksi ja itsetietoiseksi Nokia-nosteeksi.
Tällaisissa tunnelmissa Suomi valmistautui vuonna 1995 toteutuneen EU-jäsenyytensä jälkeen vuosituhannen taitteen millennium-hetkeen. Helsingistä alkoi muodostua attraktiivinen kaupunki ja kansainvälinen osaamishubi. Kehitystä symboloivat muutokset kaupunkikulttuurissa sekä tehokkaasti toimiva ja tyylikäs lentoasema.
Teknon ja DJ-kulttuurin nousu
Musiikkikulttuurissa vuosituhannen taitteen dramaattinen muutos näkyi niin idässä kuin lännessä muun muassa konemusiikin ja teknosoundin väkevänä nousuna. Tekno oli tavallaan kuin uuden ajan jazz, rock ja punk. Se aloitti yhdessä house-musiikin kanssa energisenä alakulttuurina 1980-luvun lopussa (ml. klubit, ravet sekä miksaukseen ja sämpläykseen perustuvan DJ-kulttuurin nousu).
Konemusiikki edusti 1980–90-lukujen taitteessa niin soundikokeilujen kuin uuden tanssi- ja juhlimiskulttuurin muodossa väkevää avantgarde-voimaa ja undergroundia. Uuden musiikkityylin kohtalona oli kuitenkin kasvaa ja yleistyä nopeasti. Niinpä teknosta muodostui jo lähivuosina lukuisine eri mikrogenreineen parikymppisten, Internetin ja matkailun kautta maailmankylätietoisuuteen siirtymässä olleiden nuorten aikuisten sukupolvimusiikkia.
Tekno valloitti musiikki-ilmiönä nopeasti varsinkin eurooppalaisia sydämiä – siitä tuli nopeasti ja ilmestyksenomaisesti 1990-luvun yhteiskunnallisen, kulttuurisen ja teknologisen murroksen korkeaoktaaninen soundtrack. Nuori Eurooppa tanssi uuden biitin, silmin nähden vapautuneen tunnelman, yleisen tulevaisuususkon, väkevän millennium-odotuksen sekä uuden (digitaalisen) teknologian luomassa taikasfäärissä.
Kuten aina, oivaltavista ala- ja vastakulttuureista muodostuu helposti ja nopeasti valtavirtaa. Jo muutaman vuoden jälkeen 1990-luvun puolivälissä tekno alkoi asettua osaksi populaarikulttuurin mainstream-tarjontaa. Toisaalta tämäkään asia ei ole mustavalkoinen. Vakiintuessaan osaksi valtavirtaa musiikki- ja populaarikulttuurin ilmiöt synnyttävät yleensä myös omat vastatrendinsä.
Myös 2000-luvun puolella teknon ja konemusiikin asema on ollut kiistaton ja mielenkiintoinen osana nuoriso- ja populaarikulttuuria. Teknoa soitetaan niin pienillä, intiimeillä klubeilla kuin kymmenien tuhansien ihmisten festivaaleilla. Teknoa löytyy nykyisin helposti – SoundCloudista, Spotifysta ja radiokanavilta. #HCPSPIRIT on tuottanut monia laadukkaita konemusiikin ja DJ-kulttuurin tapahtumia, ja tarjonnut nuorille lupauksille uusia digitaalisen ja todellisen maailman esiintymisalustoja.
Helsingistä pöhinän keskus
Vuosituhannen taitteen jälkeen moni asia on muuttunut Suomessa ja Helsingissä konkreettisesti. Yksi niistä on ulkomaiden, ulkomaalaisten ja muiden kulttuurien meihin kohdistama kiinnostus.
Vielä vuosituhannen taitteessa piti melkeinpä nipistää itseään – siis ollaanko maastamme, kulttuuristamme ja yhteiskuntamallistamme oikeasti ja laajemmin kiinnostuneita muuallakin? Tällaista mielenkiintoa ruokki varsinkin Suomen menestys erilaisilla teknologiaa, innovaatioita, koulutuksen laatua, demokratiaa ja yhteiskunnan stabiliteettia mittaavilla ranking-listoilla.
Kuvatunlainen kehitys nosti ymmärrettävästi myös suomalaisen yhteiskunnan itsetuntoa. Entisestä periferiasta ja reuna-alueesta alkoi muodostua luova, dynaaminen ja kansainvälisesti verkottunut Keskus. Tämä kehitys on 2000-luvun vuosina jatkunut ja vahvistunut – huolimatta monista talouden ongelmista, yhteiskunnallisista kipupisteistä sekä ilmastomuutoksen kaltaisista globaalin tason viheliäisistä ongelmista.
Yksi niin Suomi-imagon kuin kaupunkikulttuurin kannalta merkittävä asia ovat erilaiset Helsingissä järjestettävät laadukkaat tapahtumat ja aikalaiskohtaamiset: näyttelyt, festivaalit, seminaarit, symposiumit ja kapeamman alan erikoistapahtumat. Otetaanpa vielä muutama esimerkki. Helsingin Korkeavuorenkadulla sijaitsevassa Designmuseossa oli nähtävillä vuodenvaihteessa 2017–18 mielenkiintoinen ja näkökulmiltaan rohkea California: designing freedom -kiertonäyttely. Esineistöltään laajaa näyttelyä saattoi hyvällä syyllä pitää mielenkiintoisena ja laadukkaana – olkoonkin, että sen painotukset olivat vahvasti Piilaaksossa ja pohjoisessa Kaliforniassa.
Näyttelyn lähestyessä keväällä 2018 loppuaan minua pyydettiin organisoimaan Designmuseon tiloihin Kalifornia-aiheinen keskustelutilaisuus. Otin pyynnön mielelläni vastaan – jo senkin vuoksi, että Kaliforniasta on tullut monelle suomalaiselle tärkeä referenssipiste. Monet suomalaiset yritykset ja aikalaiset hääräävät nykyisin Kaliforniassa, niin Los Angelesissa kuin San Franciscossa ja Piilaaksossa. Ja lukemattomat suomalaiset hyödyntävät päivittäin kalifornialaista teknologiaa erilaisten laitteiden ja sovellusten (esim. Applen, Googlen ja Teslan) muodossa.
Keskustelutilaisuuden otsikoksi määrittyi innovaatio- ja tulevaisuudentutkimuksen hengessä ”Löytöretkellä tulevaisuuksiin – Californian style”. Olennaista on tässäkin otsikossa sen monikollisuus: huominen on avoin pelitila. Sen vuoksi me kurkotamme ja varaudumme elämässämme, pohdiskeluissamme ja skenaariotyössämme monikollisesti useisiin ja erilaisiin tulevaisuuksiin.
Tekno meni museoon ja jäähalliin
Palataanpa vielä lopuksi pieneksi hetkeksi teknoon. Helsingin kaupunginmuseossa avattiin maaliskuussa 2018 laadukkaasti toteutettu näyttely Helsinki Clubbing – 30 vuotta savua ja stroboa. Kaupungin tekno- ja klubiveteraanit olivat ilahduttavan aktiivisesti mukana tämän laadukkaan, elämyksellisen museonäyttelyn synnyttämisessä. Samalla toteutui se, mitä jo 1990-luvun alussa osattiin intuitiivisesti ”pelätä”: viriili, transgressiivinen ja kapinallinenkin alakulttuuri muuttuu lopulta osaksi establishmenttia ja päätyy sekä historiankirjoihin että lasin taakse museoon.
Vuonna 2016 Etu-Töölön Musiikkitalossa järjestetty upea Classical Trancelations in Concert sai syyskuussa 2018 jatkoa, kun teknomusiikin (ja vähän muunkin) ystävät ryhmittyivät sankoin joukoin Pasilan Hartwall Arenalle. Nämä molemmat spektaakkelit ovat olleet onnistuneita esimerkkejä siitä, miten perinteinen konsertti, teknomusiikin klassikot sekä klubeista ja rave-tapahtumista tuttu tekninen tuotanto ja näyttävä visuaalisuus (laserit, strobot ym.) voidaan yhdistää toisiinsa.
Niinpä niin, luovuudessahan olennaista ovat uudet kytkennät – kyky nähdä maailma uusin silmin ja hahmottaa se uudella tavalla. Aina ei tarvitse keksiä uutta. Luovat oivallukset rakentuvat usein vanhalle ja vakiintuneelle, olennaista ovat uudet rajapinnat ja uudet, erikoiset kytkennät. Connecting the dots!
Kirjoittaja on media- ja tulevaisuudentutkija, filosofi, kirjailija ja innovaatioasiantuntija.
Lisää tohtori Sam Inkisestä: www.inkinen.org/
