HCP Sports tarjoaa asiantuntevan ja henkilökohtaisen ratkaisun pitkäaikaiseen sijoittamiseen, vaurauden rakentamiseen urallasi ja toimeentulosi turvaamiseen myös uran jälkeisessä elämässä.
Urheilijan ei tarvitse itse seurata markkinoita, jos siihen ei ole aikaa tai kykyä. Sijoituspäätökset tehdään asiantuntevien salkunhoitajiemme toimesta, jotka seuraavat markkinaa sekä rahastojemme kehitystä jatkuvasti.
Urheilijarahastoon voi sijoittaa jokainen yli 9 600 euroa vuodessa urheilulla ansaitseva urheilija. Rahastoon voi siirtää verovapaasti 50 prosenttia vuosittain urheilemisesta saaduista tuloista, kuitenkin enintään 200 000 euroa vuodessa.
Nostot rahastosta voidaan toteuttaa 2-15 vuotta urheilu-uran päättymisen jälkeen yksilön haluamalla tahdilla ja sen hetkisen ansiotuloveroprosentin mukaan. Urheilijarahastointi Suomessa tarjoaa poikkeuksellisen mahdollisuuden yhdistää vero-edullinen kohtelu sekä korkoa korolle -efekti, johon kannustammekin urheilijoita rohkeasti mukaan jo nuorella iällä mahdollisuuksien mukaan.
Tehdessäsi merkinnän urheilijarahastoon rahastoitava osuus siirtyy palkastasi sijoitussuunnitelman mukaisesti kuukausittain merkintätilille, josta varat merkitään rahasto-osuuksiksi neljä kertaa vuodessa.
HCP Nettorahastoon voi rahastoida jokainen urheilija riippumatta asuinmaasta (poislukien P-Amerikka)*, jossa ammatikseen urheilee. Useissa Euroopan maissa urheilijoiden palkat maksetaan ”nettona”, jolloin seura hoitaa veronmaksun. Vaihtoehtoisesti pelaaja maksaa itse verot lainmukaiseen asuinmaahansa.
Toisin kuin Suomessa pelaavien Urheilijarahastossa, Nettorahaston sisällä ei vuotuista sijoitusrajaa ole. Tämä mahdollistaa suurempienkin summien rahastoinnin.
360° kokonaisratkaisun tavoitteena on tarjota kansainväliselle urheilijalle kokonaisvaltainen ja kaiken kattava varainhoidon ja veroasioiden palvelu, jotta sinä voit keskittyä peliin. Ratkaisu mahdollistaa täysin huolettoman siirtymän ulkomaille, urheilijatulojen rahastoimisen ja paluun Suomeen, ilman yllättäviä exit-veroja.
Ota yhteyttä HCP Sports -asiantuntijaan kuullaksesi lisää aiheesta.
Tiesitkö, että voit vaihtaa toisesta urheilijarahastosta HCP urheilijarahastoon täysin verovapaasti ja ilman ylimääräisiä kuluja? Täyttämällä oheisen valtakirjan olemme yhteydessä sinuun ja hoidamme kaiken vaihtoon liittyvän sinun puolestasi. Siirtopalvelumme on maksuton.
Ota yhteyttä HCP Sports -asiantuntijaan kuullaksesi lisää aiheesta.